Pakkaset ovat täällä vielä melko mitättömiä, mutta kyllä se silti kirpaisi, kun aamuhämärissä hyppäsin sairaalabussiin. Muuten hyvä, mutta tuuli puski pahasti pipon ja kaulaliinan ja takin ja lapasten ja sukkienkin läpi. Menin fysioterapeutille hieman anteeksipyydellen, että enhän minä tällaista oikeasti tarvi, mutta jos sitä nyt kuitenkin jotain vinkkiä.. Musta tuntuu aina siltä, että vien kiireisiltä ihmisiltä kallista aikaa, jonka arvoinen en todellakaan ole, koska enhän mä ole oikeasti sairas, enhän. Kerkesin jo aiemmin miettiä, että peruisinko koko käynnin, koska niska kuitenkin toimii, eikä mihinkään satu. Kävin siis paikalla kaulani takia, joka on parantunut hyvin imusolmukkeiden poiston jäljiltä, mutta on yhä leikatulta puolelta kankeahko. Ajattelin että hyvinhän minä tässä pärjään, kun vaan päätäni pyörittelen ja omatoimisesti venyttelen.
Hyvä, että päätin käydä kuitenkin. Pyöriteltiinhän sielläkin päätä jonkun verran, mutta siihenkin sain kunnon ohjeet, ja nyt voi pyöritellä niin että todella tuntuu. Lähdin sieltä mukanani hyviä jumppaohjeita muunkin yläkropan varalle, ja sain mukaani pätkän tukevaa kuminauhaa, jonka avulla reuhtoa. Pitääkin ottaa asiaksi tempoa pari kertaa päivässä niin pysyy muutenkin kunnossa. Viime päivinä on tullut rampattua kaverin kanssa kaupungilla monen tunnin ostosreissuilla, mutta tekisi varmaan hyvää henkisestikin, jos jaksaisi ottaa tuon liikkumisen ihan tavaksi. Tällä hetkellä paras tekosyy on se, että ulkona on niin pimeää ja kylmää.
No comments:
Post a Comment