Viikonloppuna koin äärimmäisen pienimuotoisen paniikkikohtauksen sädehoidon lähestymisen takia, mutta se meni nopeasti ohi. Jonkinlainen voivottelukohtaus kai. Mistähän sekin tuli. Sädehoito itsessään ei pelota, mutta sivuoireet kylläkin. Tuntuu että taas tehdään terveestä ihmisestä sairas. Samanlainen olo oli sen jälkeen, kun ensimmäistä kertaa sairaalassa kuulin vahvistuksen melanoomaepäilyille - menin sinne terveenä, lähdin sairaana. Kertaakaan en ole tämän syksyn aikana tuntenut oikeasti olevani sairas, ja siksi on edelleen vähän vaikea suhtautua tämän vakavuuteen. Välillä tuntuu, ettei saisi vitsailla tai olla huoleton, että jos en ota itseäni äärimmäisen vakavasti, jotain kamalaa tapahtuu, tauti etenee tai jään ilman hoitoa.
Huomenna on ohjelmassa käynti fysioterapeutilla. Sain sinne kutsun pian viimekertaisen tuumorikokouksen jälkeen. Silloin tuli lääkärin kanssa puheeksi, ettei kukaan ollut antanut minulle venyttelyohjeita ennen sairaalasta lähtöäni. Ilmeisesti sellainen oli ollut suunnitelmissa, mutta ehdin lähteä ennen kuin kukaan kerkesi paikalle. Leikkauksen jälkeen niska ja hartiat olivat pari viikkoa pahasti jumissa, mutta tokenivat lopulta omatoimisella venyttelyllä ja viimeistään haavojen parantuessa sen verran, että pystyin vaihtamaan nukkuma-asentoa. Sanoinkin lääkärille, ettei varsinaisesti fysioterapeutille ole enää tarvetta, mutta jotain ohjeita venyttelyyn olisi silti kiva saada. No, kutsu fysioon tuli kuitenkin, ja käyn siellä kääntymässä huomenaamulla. Sieltä saa varmaan jotain vinkkiä siihenkin miten jumppailla sädehoidon jälkeen. Suunnittelukerralla kun kovasti uhkailtiin hoidettavan alueen kudosten sitkastumisella.
Eilisillan ja yön jäljiltä täällä on maassa ohut lumikerros, ja olen alkanut varautua talveen. Olen kova palelemaan, ja asun vanhassa talossa, jossa siltä on vaikea välttyä talvisaikaab. Aiemmista talvista viisastuneena olenkin ajatellut hankkia kaveriksi lämmitettävän jyväpussin tai kuumavesipullon. Sairaalamatkoihin puolestaan olen varautunut uudelleen käytettävillä kädenlämmittimillä, eli lapaseen tai taskuun mahtuvilla muovipussukoilla, jotka on täytetty nestemäisellä taikuudella. Kun pussissa olevaa metallilätkää painelee, neste alkaa kiteytyä ja lämmetä. Pussukoiden kylmennyttyä uudelleen, ne voidaan keittää, jolloin kiteet sulavat taas nesteeksi, ja lämmityksen voi aktivoida uudelleen metallilätkää painelemalla. Tällä hetkellä käytössä olevista kädenlämmittimissäni lämpöä piisaa kunnolla puolisen tuntia, mikä on ihan riittävästi pikaiseen ulkoiluun. Ehkäpä näillä selvitään taas yhden talven yli :)
No comments:
Post a Comment