Laattapiste

Flunssasta selvitty kunnialla ja nuhakin alkaa jo jättää. Muuten hyvä, mutta eilen ja tänään on ollut omituinen tunne - yököttää. Tai ehkä kuvottaa olisi parempi sana. Aamulla join kaffet ja söin pari leipää, mutta nyt päivällä on ollut sellanen melkein paha olo mutta ei aivan. Päivemmällä otin Burana-capsin, joka nielaistessa meinasi jäädä kurkkuun jumiin. Myöhemmin yskähtelin vähän ja tunnustelin orastavaa kurkkukipua. Keuhkojen päällä on outo kärhäinen tunne, hieman painava ja hieman aristava. Kuvittelenko kaiken vai onko tämä nyt sitä itseään ja säteiden vaikutusta? Eilen rumpsuttimen alla maatessa huimasi lievästi, ja hetken näytti siltä kuin katon kuvassa olevat omenapuut olisivat huojuneet tuulessa.

Naputtelin eilen viimeisen graduraportin. Sen jälkeen seminaari on minun osaltani ohi, ja graduntekoa pitäisi jatkaa itsenäisesti. Se tulee varmaankin sujumaan ilmiömäisen hyvin, kun koko seminaarin ajan kaikki kuukauden työt tuli tehtyä viimeisenä raportin palautuspäivänä, jolloin tosiaan olisi pitänyt kirjoittaa raportti kaikesta mitä on tehnyt aiemmin, eikä vasta tehdä niitä hommia. No, kerrankin voin laiskotella hyvällä omalla tunnolla ja sanoa niin itselleni kuin muillekin, että ehkä se gradu ei tällä hetkellä ole elämän tärkein asia. Huomenna jos pahasti yököttää, voi olla etten mene seminaariinkaan.

Aattelin, että laattapiste on se kohta yökötysmittarin pohjapuolella, jossa yökköolo vaihtuu oksetukseksi. Vähän kuin absoluuttinen nollapiste, paitsi että absoluuttinen laattapiste on vielä syvemmällä. Siinä kohtaa saavutetaan se olo, josta ei enää pahemmaksi pääse.

Aattelin myös, etten taida koskaan tottua kärvistelemään tissit paljaana sairaalassa, vaikka sädehoito-osastolla varmasti nähdään kaikenlaisia menijöitä. Aina se vaan jännittää yhtä paljon. Odotan varmaan, että nurkan takaa pölähtää pian Piilokameran kuvausryhmä.