Ennustuksia

Mulle on puhuttu koko ajan nätisti. Aina on puhuttu melanoomasta ja kasvaimista. Syöpä-sana tuli esille vasta sädehoidon suunnittelussa, ja silloinkin vain puhuttaessa syöpäsoluista. Kukaan ei ole missään vaiheessa sanonut "sulla on syöpä". Totta kai olen itse pystynyt päättelemään sen, mutta on jotenkin helpottavaa, ettei kukaan täräyttänyt sitä tylysti ja suoraan, vaan sain itse aikaa asian oivaltamiseen.

Melanooman asteista ei ollut puhetta ennen kuin sain diagnoosin kirjeenä. On sanottu että tämä on vakavaa, ja olisin voinut kysyä lisää, mutta en halunnut. Asioiden selvittely omin päin on ollut mieluisampi tapa käsitellä tätä kuin se, että olisin kasvokkain joutunut kuuntelemaan jonkun kertovan millaiset mahdollisuudet tästä on selvitä. Aina kun lääkärit ovat sanoneet, että nyt jos on kysyttävää niin voi kysyä, päässäni on suhissut tyhjää. Jälkikäteen kotiin päästyäni olen sitten pystynyt tutkimaan asiaa netissä. Vasta sädehoidosta puhuttaessa pystyin kyselemään, enkä silloinkaan varsinaisesti melanoomaan liittyen, vaan lähinnä sädehoidon toimintaan liittyviä asioita. Tiedän, että asiantuntijalta kysyessä saisi aina asiantuntevia vastauksia, mutta oikeastaan sillä ei tällä hetkellä ole väliä ovatko tietoni taudista täysin pitäviä ja ajantasaisia. Sitten jos jokin alkaa kaihertaa mieltä kunnolla, sitten kysyn kyllä, mutta siihen asti, koska en perusta mitään tärkeitä päätöksiä näiden tietojen varaan, selvittelen asioita mielelläni itsekseni.

Kun sain kuulla päästäni otetun koepalan todella olevan melanoomaa, lääkäri sanoi tilanteen olevan vakava, mutta että kaikki mahdollinen tehtäisiin, eikä toivoa saanut heittää. Siinä tilanteessa en ollut vielä aivan perillä melanooman vakavuudesta. Luulin, niin kuin kai monet muutkin, että se ihosyöpänä pysyy vain iholla. Vasta tutkittuani aihetta lisää sain selville, että melanooma voi levitä elimistöön nopeastikin. Siinä tilanteessa olisin voinut kysyä lääkäriltä ennustettani, ja se kävi mielessäkin, mutta en kysynyt. Mitä väliä sillä oikeastaan on mikä ennuste on. Se on kuitenkin vain ennuste, ei tarkka päivämäärä, jolloin tulen kuolemaan. En halua perustaa loppuelämääni jollekin tietylle aikamäärälle, vaan haluan elää niin kuin ihmisen on tarkoitettu, tietämättä milloin tulen kuolemaan. Paras tapa elää olisi ottaa kaikki irti jokaisesta hetkestä, ja jos siihen pystyy, ei elämän pituus merkitse enää niin paljon.

Tietysti jo aiemmin esittelemäni selviytymisprosentit pistävät miettimään, mutta nekin ovat vain viitteellisiä. Loppujen lopuksi, jokaisen potilaan kohdalla erikseen, prosenttiluvut voi lukea yksinkertaisesti "ehkä kuolee, ehkä ei" (optimisti lukee tietenkin "ehkä selviytyy"). Taudin eteneminen riippuu niin paljon potilaasta, iästä, kunnosta, melanooman sijainnista, hoidoista, horoskooppimerkistä, planeettojen asennosta ja karmasta, ettei kukaan voi todella tällaisessa vaiheessa ennustaa selviytymisprosenttia juuri minulle. Olen kuitenkin lukenut paljon melanoomaa sairastaneiden blogeja, ja liian monia sellaisia, jotka päättyvät kuolemaan, etten ole voinut olla ajattelematta sitäkin vaihtoehtoa. Pitkällisen etsinnän jälkeen olen silti löytänyt myös tarinoita niistä, jotka ovat pärjänneet vuosikausia kolmannen tai neljännen asteen melanoomansa kanssa. Olo helpotti taas hieman.