Viikonloppuna siivoilin ahkerahkosti. Ei pelkkää imurointia ja pölyjen pyyhkimistä, vaan kävin kunnolla läpi täyteen ahdettuja laatikostoja ja hyllyjä järjestellen kaikki tavarat ja heittäen pois ylimääräistä. Raivausta siis. Ihan kohtuullisen hyvässä järjestyksessä täällä kaikki oli, enkä hyvällä tahdollakaan voi väittää joutuneeni näkemään vaivaa. Vaikka kivahan se oli päivän päätteeksi räpsytellä kuvitteellisia henkseleitä, kun oli tullut oltua niin ahkera ;)
Varaudun hieman. Teen jonkinlaista pesää, missä on turvallista olla sitten kun sädehoito alkaa. Toivon että jaksan sivuoireista huolimatta toimia ja motivoitua järkevissä määrin. Pahin tilanne mikä kohdalleni voisi sattua, ei pelkästään sädehoidon takia, vaan yleensäkin tämän taudin takia, olisi se, etten pärjää enää omillani. Olen sen verran itsenäinen ja omissa oloissani viihtyvä, että toisiin tukeutuminen perusasioissa rassaa pahemman kerran. Sairaalassakin otti luonnolle, kun ruoka kannettiin melkein syliin, vaikka olin ihan hyvässä kunnossa.
Odottelen ensi viikkoa.
Sepä se, oman "heikkouden" tunnustaminen on välillä uskomattoman vaikeaa. Erityisesti, jos on tottunut tulemaan toimeen omillaan ja ilman muiden apua.
ReplyDeleteMinä kävin henkisesti heikoilla jäillä reilu vuosi takaperin. Historiassa riitaisa ero, taistelua lapsen huoltajuudesta, talousvaikeudet ja järjen rajoja hipova tunnollisuus joka asiassa. Ajoin itseni loppuun. Oli kova paikka pyytää apua, kun olin tottunut vain kuulemaan läheisiltäkin, että "onneksi olet noin vahva" jne.
En ollutkaan NIIN vahva ja hetkellisesti hajosin. Oli kuitenkin huojentavaa, kun vihdoin ymmärsin pyytää apua. Valtava kiviriippa putosi harteilta, ja aloin rakentamaan minun ja lapseni elämää uudestaan.
Sieltä se kuitenkin lähtee kaikissa tapauksissa, hyväksymisestä.
On ihan ookoo, jos väsyy, oli syy mikä hyvänsä.
Vahvan ja itsenäisen ihmisen voitonmerkki on tuntea itsensä ja pyytää apua, silloin, kun sitä tarvitsee :)
- Heidi
Tsemppiä sulle!!
ReplyDeletet.Lukija