Tänään tuli hoidettua homm(i)a. Kävin näyttämässä opettajalle pitkään lykkäämäni tilastotieteen kurssin harjoitustyötä, mikä meni läpi ongelmitta. Olen stressannut kyseisen kurssin suorittamisesta vuosikaupalla, jopa enemmän kuin pakollisesta ruotsin kurssista, mutta lopulta se osoittautuikin ihan helpoksi. Näyttöön meni kymmenisen minuuttia, ja nyt voisin vihdoin hakea kandinpapereita. Illemmalla voisin tissutella sihijuomaa juhlan kunniaksi.
Sairastelun puolella on tällä hetkellä melko hiljaista. Periaatteessa, kuten aiemmin sanoin, leikkauksen jäljiltä olen "terve". Lainausmerkeissä tietenkin sen takia, ettei tämän luokan melanoomaa niin vain parannetakaan, sitä lähinnä lykätään. Piakkoin joudun vielä jatkohoitoihin, jotka tekevät minut sairaammaksi, varsinkin jos keväämmällä joudun vielä lääkehoitoihin, kuten on uhkailtu. Tällä hetkellä olen siis sairas, mutta terve, mutta sairas kuitenkin. Mua karmii tämä hiljainen hetki leikkauksen ja sädehoidon välillä, jolloin olen omillani, mitään ei tapahdu. Kuvittelen, että huomiotta jäädessään syöpäsolut nyt karkaavat käsistä ja asettuvat ympäri kehoani, ja sädehoito tulee osumaan sille alueelle, jolla niitä ehkä oli aiemmin, mutta ei enää.
Tämä viikko on mennyt vähän aaltoillen. Olen käyttänyt liikaa aikaa ja voimiakin muiden sairasblogien lukemiseen, ja vaikka en yleensä olekaan tunteiluun taipuvainen, kaikki tarinat melanooman uusimisesta ja yllätyslöytöinä tulleista etäpesäkkeistä sohivat juuri siihen arimpaan paikkaan. Mieluummin olisin ajattelematta sellaisia asioita lainkaan, mutta toisaalta olen kamalan utelias. Suhtaudun tähän koko asiaan mielenkiinnolla, joka vähän karmii itseänikin. Ehkä mulla oli joskus aavistus kutsumusta lääkärin hommiin. Ihan aavistus vain, järjellä ajatellen en voisi sitä kuvitella ammatikseni.
Diagnoosista kertoessaan lääkäri sanoi muun muassa, että nyt kannattaisi vain yrittää elää normaalia elämää parhaansa mukaan. Olen kuitenkin ollut aina kauhea haahuilija, ja sairastelu on antanut kohteen voimilleni - jotain mihin keskittyä, jotain mikä oikeasti kiinnostaa, jotain millä on merkitystä. Aiemmat harrastukset ja puuhastelut tuntuvat nyt melko turhanpäiväisiltä, kun mittailen niitä mahdollisesti lyhentyneen elämäni kannalta, miettien millaisiin asioihin kannattaa uhrata aikaa, millaisiin ei. Nyt olisi hyvä aika samaan malliin miettiä onko ihan viisasta ottaa sairastaminen harrastukseksi. Myöhemmin kaduttaa, jos elämisen ja tekemisen sijaan aika on mennyt vatvomiseen.
Tsemppiä ja voimia, ja ennen kaikkea parantavia ajatuksia :)
ReplyDeleteItseltäni leikattiin kesällä myös ihosyöpä, tosin harmiton sellainen, basaliooma.
Tuon jälkeen minulla on myös ollut (sairaalloinen?) tarve lukea syöpään sairastuneiden blogeja ja tutustua siihen toiseen maailmaan.
Kaikkia sairastuneita yhdistää kyllä yksi asia ylitse muiden - uskomaton halu selviytyä ja taistelutahto, joka ei lopu silloinkaan, kun ennuste ei ole paras mahdollinen.
Kuitenkin, olen onnellisten loppujen ehdoton fani, ja näin ollen ilmoittaudun lukijaksesi, koska sinun tarinallasi tulee varmasti olemaan mitä parhain ja onnellisin loppu :)
t. Heidi
Kiitos paljon tsempistä :) Välillä muiden blogien lukeminen pistää vähän kauhistuttamaan, jos oikein pahoja vastoinkäymisiä sattuu. Silti mieluummin luen kuin olen lukematta. Kummasti oloa helpottaa jo sekin, että tietää varmasti, ettei ole ainoa ihminen jonka kohdalle tällaista sattuu.
ReplyDeleteViime päivinä olen onnistunut kokoamaan itseni siihen malliin, että tällä hetkellä ei ainakaan synkistellä. Elämä saa nyt jatkua ihan tavalliseen tapaan, enkä kyllä anna minkään taudin estellä :D