Pahoittelen päivättämättömyyttä. Mulla on omituinen olo. En sanoisi että väsynyt, mutta jos täytyisi jotenkin kuvailla niin lattea. Harmaa. Sellainen yhdentekevä. On hirveän vaikea saada mitään aloitettua, ja muiden asioiden muassa olen lykännyt bloggaamistakin näin kauan.
Mitään erityisempiä uutisia ei kuitenkaan ole. Kiitos kaikille, jotka ovat kyselleet miten menee. Ihan hienosti menee, tuota saamattomuusoloa lukuun ottamatta :) Kävin kuvauksissa tammikuun lopulla, ja siellä otettiin taas näytettä siitä kaulan pienestä imusolmukkeesta. Näytteessä ei näkynyt mitään erikoista ja päädyttiin siihen, että seuraillaan kaulaa tavalliseen tapaan ja palataan asiaan, jos jokin näyttää muuttuvan. Samoin verikokeet ja kaikki muut näyttivät normaaleilta, eli melko tapahtumaköyhä seuranta, mikä on tietenkin hyviä uutisia! Seuraavan kerran pääsen kuvattavaksi vasta toukokuun alussa.
Ainoa ongelmani tällä hetkellä on juuri tuo olo. Saan kyllä hommia hoidettua, jos oikein yritän, mutta aloitekyky on lähellä nollaa, ja vaatii todellista ponnistelua oikein ryhtyä mihinkään. Mikään ei myöskään huvita, enkä jaksa innostua mistään. Jos saisin päättää ihan vapaasti, mitä tehdä, katsoisin varmaan TVtä kaikki päivät, vaikka olenkin sitä mieltä, että sieltä ei tule mitään. Katsoisin silti. Enkä oikeastaan katsoisikaan, tuijottaisin vain.
Jotain hommia olen kuitenkin saanut hoidettua, eli en ole ihan kauheaan masennukseen vajoamassa. Olen sellainen ihminen että tykkäisin saada tehtyä asioita. Kirjoitan mielelläni ja kamalinta elämässä on sellainen hetki, jolloin tuntuu ettei pää toimi lainkaan, ettei ajatuksia kerta kaikkiaan ole, ja sitten en saa mitään kirjoitettuakin. Se masentaa. Onneksi sellaisia oloja on kuitenkin ollut todella harvoin.
Olen miettinyt mistä tuo lattea olo johtuisi. Ensin ajattelin, että se voisi olla jokin kilpirauhasjuttu. Sitten ajattelin että talvi masensi hieman, kuten aina. Ja nyt olen tullut siihen tulokseen, että se saattaa ehkä johtua interferonista. Siitä en olekaan täällä kauheasti puhunut, koska ei ole ollut mitään sanottavaa. En ole saanut siitä mitään huomattavia sivuvaikutuksia, vaikka lääkepaketin mahdollisten oireiden lista on melkein puoli metriä pitkä. Mutta olen ajatellut, että ehkä tämä johtuisi kuitenkin siitä.
Luin hieman Interferon experience -blogia, jossa eräs mies kertoi kokemuksistaan interferonihoidon suhteen. Hän pisti sitä kolme kertaa viikossa, kuten minäkin, ja kertoi toisinaan oloistaan. Ilmeisestikin hän sai aineesta hieman vahvempia oireita kuin minä, mutta hän myös puhui jonkinlaisesta henkisestä uuvahtamisesta, eli siitä kun mitään ei saa aikaiseksi, vaikka niin kauheasti haluaisi. Tämä on oireena mulla jotenkin vaikea. En osaa lääkärillekään sanoa, että kun olo on nyt niin tyhjä. Se tuntuu tekosyyltä. Jokin mussa vaan sanoo, että lakkaa kitisemästä, ota itseäsi niskasta kiinni ja hoida hommat. Mutta ei se ihan niin helppoa ole.
Varsinaista haittaa tästä olosta ei ole muuten kuin siinä, että en ole edennyt opiskeluissani juuri yhtään tänä lukuvuonna. En ole todellakaan jaksanut tehdä mitään gradujuttuja, vaikka olen lykännyt niitä jo ties miten kauan, ja se alkaa rassata hieman. En oikein osaa käydä siihen käsiksikään. On niin käsittämättömän tyhmä olo, sanoisinko, tuntuu jo etukäteen etten tajua mistään mitään.
Tällä hetkellä pitäisi interferonia pistää vielä vuosi ja ehkä vähän päälle, mutta pitää seurailla oloja ja tehdä sen mukaan. Interferoni ei kuitenkaan ole mikään ihmelääke (mikäpä olisi) joka 100% varmuudella pitäisi melanooman pois lopullisesti. En muista tarkkoja lukuja, mutta todennäköisyys sille, että interferoni auttaisi tuhoamaan melanooman kokonaan on todella pieni, joten jos olot huononevat tai eivät parane, saatan hyvinkin harkita sen lopettamista.
Mutta tulipahan taas turistua. Ei mulla oikeasti niin kauhean huonosti mene, haluaisin vaan olla vähän pirteämpi ja jaksavampi ja innostuneempi ihminen. Tällä hetkellä ihan kaikki tuntuu niin kamalan yhdentekevältä. Toivotaan että kesää kohden helpottaa.
