Keuhkonäyte 2 / 2

Näyte saatiin otettua noin tunti sitten. Mut kärrättiin punkassa mielenkiintoisia reittejä (mm. sairaalan kellari - varokaa trukkeja, säteilyvaara, pesula, syövyttävää jne. kylttien ohi) pitkin TT-kuvaukseen. Piti riisua ylävartalo ja maata mahallaan, kun laite surrasi ja lääkäri ja teknikot pohti mihin kohtaan pistää. Kuvauksen ja näytteen oton ajan piti pysyä liikkumatta puolisen tuntia. Huoneessa oli kuitenkin törkeän kylmä, kuten aina ja mähän tärisin ja nytkähtelin miten sattuu ja mietin miten tämä nyt sujuu.

Itse näyte otettiin kuvausten jälkeen selkäpuolelta vasemmasta kyljestä. Ensin puhdistettiin kohta, sitten puudutettiin ja sitten tökättiin neulalla ilmeisesti kylkiluiden välistä keuhkoon. Puudutus poltti aluksi ihan sikana, mutta näytteenotto itsessään ei sattunut. Ainoa vaan että mun piti pidättää hengitystä sillä aikaa ja siinä vierähti aika epätoivoisen pitkä hetki ennen kuin näyte saatiin otettua. Paikallaan makaaminen myös alkoi sattua niskaan, vaikka yritin olla mahdollisimman mukavasti.

Ei siis mikään kumma juttu, eikä toista kertaa tarvinnut pistää. Ja hyvä niin koska pian sen jälkeen, kun makasin vielä TT-koneen pöydällä, kylkeen alkoi sattua ihan kamalasti. En voinut hengittää kovin syvään, kun joka kerta kylkeä viilsi niin, että kuvittelin jo koko keuhkon puhjenneen. En ollut ajatellut että näytteen otto tuntuisi niin pahalta. Kuvittelin että neulanpisto olisi se pahin kohta.

Kysyin pariinkin kertaan itku silmässä, että kuuluuko tämä nyt varmasti asiaan ja ilmeisesti kyllä. Kuvattiin vielä rintaa ja siinähän saa hengitysohjeita aina samalla, että vedä keuhkot täyteen ilmaa jne. Yritin mutta ei tullut mitään. Sattui vaan niin julmetusti. Ei kai siinä mitään outoa näkynyt. Ei ainakaan sanottu mitään.

Sitten piti jollain ilveellä päästä kierähtämään TT-laitteen pöydältä takaisin sänkyyn, ja se onkin yllättävän haasteellista, kun ei saa kunnolla henkeä. Ponnistin pari kertaa itku silmässä ennen kun onnistuin. Pääsin pitkää reittiä takaisin tänne huoneeseen.

Sinnittelin puolisen tuntia ja sitten pyysin lääkettä kipuun. Edelleen sattuu enkä pysty vetämään keuhkoja täyteen, mutta kipu on vähän siedettävämpää. Se on vähän samanlaista kun jos lihakset kramppaisivat kyljessä. Sellainen ilkeä pistävä rutistus. Olisin saanut ruokaa mutta en jaksanut syödä kun pitää hengitellä. Juon Jaffaa ja kirjoittelen ajankuluksi. Pitää pysyä makuulla vähintään muutama tunti nyt, mutta en kyllä olisi menossakaan mihinkään näillä keuhkoilla. Tosin kahden maissa pitäisi kärräytyä röntgeniin, joka on kuulemma ihan rutiinia. En tiedä miten onnistuu hengittely sielläkään.

Muuten olo on ihan hyvä. Burana auttoi kipuun, vaikka ei poistanut sitä ihan ko konaan, henki kulkee vähän paremmin. Toivon että pääsen vielä illalla kotiin. Vierusmummo kuorsaa.