Ensiavussa

Jahkasin vielä eilen soittaisinko sinne osastolle, koska aamulla ei henkeä ahdistanut ja ajattelin, että ehkä se olisi jo mennyt kokonaan ohi. Soitin kuitenkin. Sieltä kyseltiin kaikki asiaan kuuluvat tiedot ja ehdotettiin että menisin ensiapuun. Silmät pyöreinä  kysyin, että ihanko ensiapuun, vaikka olo on tällä hetkellä ihan hyvä. Niin niin, sinne vaan, niin saadaan tutkittua asia kunnolla. No ei kai siinä sitten.

Vedin kamppeet niskaan ja lähdin ensiapuun. En ole koskaan käynyt siellä, joten ajattelin tietenkin että meno ja hulina olisivat TV-sarjojen tasoa - ambulansseja ajaisi sisään koko ajan ja käytävillä kärrättäisiin pikavauhtia kuiviin valuvia potilaita ja joka puolella olisi roiskuisi verta ja suolenpätkiä. Ajattelin, että  mitenköhän minä sinne joukkoon sovin, kun vähän vaan on ollut hengitysvaivaa.

No eihän se ihan sellaista ollut. Sellainen vähän nuhjuinen odotusaula, jossa oli pari mummua ilmottautumassa. Vähän ajan päästä asteli sisään opiskelijan näköinen nuori mies. Ilmoittauduin ja odotin hetken ja pian hoitaja saattoi minut aulasta osastolle, jossa oli paljon sänkyjä verhoilla erotetuissa karsinoissa. Odottelin siellä aikani, ja sitten hoitaja kävi mittaamassa lämmön, verenpaineen ja muuta pientä. Sitten odottelin taas, kunnes tultiin ottamaan verinäytteitä. Joku kävi katsomassa sydänkäyrän ja pääsin myös keuhkokuvaan. Kaikki näytti normaalilta.

Paikalle pyrähti lääkäri, joka kyseli lisätietoja ja ehdotti että voisin käydä TT-kuvauksessa, jotta voitaisiin poissulkea keuhkoembolian mahdollisuus. Olin ollut paikalla jo viisi tuntia ja pelkäsin miten kauan tähän vielä menisi, mutta nyökyttelin vain. Hyvä kun tutkivat kunnolla. Kuvaukseen pääsi yllättävän nopeasti, mutta tulosten tuleminen kesti taas aikansa. Ihan ymmärrettävää, koska en todellakaan ollut mikään hätätapaus. Lopulta lääkäri pyrähti taas paikalle ja sanoi, että TT:ssä ei ollut merkkejä keuhkoemboliasta. Mutta keuhkoissa näkyi pieniä noduuleita, jotka taustani huomioon ottaen saattavat olla melanoomaa. Ahaa, sain sanottua. Vai niin.

Lääkäri laittoi kuvat ja viestiä eteenpäin omille lääkäreilleni syöpiksen puolella. Kuulen niistä varmaan lisää sitten ensi tiistain käynnillä. En nyt oikein tiedä mitä tästä ajatella. Mitään varmaa tietoahan siitä ei vielä saatu, mitä nuo noduulit oikeastaan ovat. Google-tohtori sanoo, että noduulit ovat melko tavallisia ja useimmiten harmittomia, mutta toisaalta tiedän, että koska oma melanoomani oli päänahassa ja kaulassa, se leviää melko todennäköisesti ensimmäisenä aivoihin tai keuhkoihin. Noduulien laatua ei kai voi tietää ilman lisätutkimuksia, mutta pistäähän se miettimään, oma tilanne kun on tämä.

Pääsin lähtemään ensiavusta kuuden maissa illalla. Olin tullut yhdentoista maissa, enkä ollut syönyt mitään aamiaisen jälkeen. Mitään tekemistäkään paikan päällä ei ollut kuin maata punkassa ja kuunnella verhojentakaisia ihmiskohtaloita, mikä kyllä auttoi aikaa kulkemaan. Sairaalassa kyllä näkee ja tapaa ja kuulee aivan kaikenlaisia ihmisiä ja tarinoita. En nyt tällä hetkellä ajattele saamiani uutisia kovin tarkkaan. Kuulostelen olojani, käyn kokeissa perjantaina, tiistaina sitten lääkärissä. Siellähän sen sitten vasta kuulee, mitä seuraavaksi tehdään. Tämän viikon yritän olla rauhassa ja keskittyä hengittelyyn. Tänään ahdistaa taas hieman.