Wednesday, January 26, 2011

Tipassa taas

Päivää taas sairaalasta. Nyt siis menossa kolmas päivä ensimmäistä sytosatsia. Eilen tiputeltiin dakarbatsiinia seitsemisen tuntia, välissä hitaasti lirutellen, lopussa vähän nopeammin. Menihän siinä melko paljon kauemmin kuin olin odottanut tai olisin toivonut, mutta ei mahtanut mitään. Lopulta pääsin kuitenkin lähtemään ja ajelin täpötäydellä bussilla kotiin kanyylikättä varjellen. Kävin kaupassa, palautin myöhästyneen kirjastonkirjan, puuhastelin hetken kotona ja menin tyytyväisenä nukkumaan. Pari tuntia sitten hyppäsin taas bussiin ja nyt makoilen taas tutussa huoneessa sairaalassa. Kävin ensin kyllä erehdyksessä päiväosastolla kääntymässä, mutta ilmeisesti tämä huonepaikka on mulle varattu koko viikoksi, joten palasin vielä tänne varsinaiselle osastopuolelle.

Kotona varoin kyllä kanyyliä miten pystyin, mutta tänään tippaa pistettäessä se tuntui kuitenkin olevan hieman tukossa. Hoitaja tuuttasi siihen voimalla hepariinia, joka estää veren hyytymistä, ja sen jälkeen alkoi taas tippa kulkea. Voi kuitenkin olla että tänään ennen lähtöä otetaan kanyyli pois ja laitetaan sitten huomenna eri kohtaan uusi. Ei haittaa muuten kuin että se menisi sitten varmaan oikeaan käteen, ja tämä läppärin räplääminen hidastuisi :D

Nyt tippuu taas dakarbatsiinia vähän nopeampaan tahtiin kuin eilen. Tämä tulee nyt kahden tunnin vauhtia ja hoitajakin vähän hämmästyi, kun kuuli että olin eilen ollut täällä seitsemän tuntia yhden pussin kanssa. Kieltämättä se omastakin mielestä valui vähän turhan hitaasti. Kättä jomottelee aavistuksen, ja voi olla että tuota joudutaan tuosta taas hieman hidastamaan, mutta pitää kuulostella nyt ensin miltä tuntuu. Olisihan se kiva päästä vapaaksi ennen iltaa, vaikka ei mulla mitään tähdellistä ohjelmaa ole täksikään päiväksi. Aattelin käydä kaupoilla kääntymässä ja hakea postista paketin ja sitten kotiin. Maltan tuskin odottaa!

No comments:

Post a Comment