Olen vähän huono päivittelemään. Tulee pitkiä taukoja, kun ei ole mitään sanottavaa. Sädehoidon jälkeen en juurikaan edes ajatellut sairastamista, enkä edes mitenkään kauhulla odottanut sytostaatteja. Päivät kuluivat tietokonetta naputellessa, hömppäsarjoja seuratessa, pelaillessa ja palapelejä tehden. Ei mitään kertomisen arvoista siis. Eilen illalla hieman jännitti, mutta nukuin silti yön hyvin.
Ja täällä sitä nyt ollaan, osastolla. Tulin yhdeksältä, päädyin kahden hengen huoneeseen, ja nyt odottelen milloin sitä tippaa tulee. Välissä kävin labrassa otattamassa jos minkälaisia testejä, tsekkailin mummot ja papat odotuksessa, kävin vessassa ja unohdin sepaluksen auki, vaihdoin päälleni kauniin vaaleanpunaisen pyjaman ja turisin hoitajan kanssa. Edellisestä sairaalareissusta viisastuneena hankin tätä varten nettitikun, jonka tuikkasin koneeseen kiinni heti ensimmäisenä saavuttuani.
Toivoin että pääsisin omaan huoneeseen, koska täällä tulee oltua koko viikko, mutta aina ei voi voittaa. Pääsin vieläpä ovenpuoleiseen punkkaan, mikä ensin tuntui ihan hyvältä, mutta sitten tarkemmin ajateltuna ei niinkään. Voi käydä ahdistamaan, jos huonekaveri tarvitsee hoitajaa useasti yöllä. Toisaalta itse voin juoksuttaa hoitajaa huoletta.
Kaverilla on tuttu mukanaan, jonka kanssa ovat keskustelleet kaikenlaista. Jotenkin häiritsee, että tässä tulee vähän turhankin tutuksi toisen lääkkeet ja suolen toiminta. Juttelu ei kuitenkaan pääasiassa häiritse, eikä televisiotakaan huudateta. Keskustelin itse huonekaverini kanssa erittäin lyhyen hetken, jossa selvisi että molemmat ovat ekaa kertaa saamassa sytostaatteja, mutta hän on kuitenkin vain yhden päivän keikalle. Katsotaan sitten millainen tyyppi saapuu seuraavana paikalle. Sairaalavaatteet saadessani käytin tilaisuutta hyväkseni ja vedin väliverhon kiinni. En ole seuraihminen. Erityisesti en välittäisi puida syöpäjuttuja.
Nyt kieltämättä jännittää pikkuisen, mutta ei kuitenkaan ahdista.
No comments:
Post a Comment