Alustavaa sädetystä

Sairaalasta kotiuduttuani en jaksanut vielä paljoakaan. Niska ja hartiat väsyivät ja kipeytyivät pitkään istuessa, joten aika kului makoillessa ja telkkaria katsellessa. Torkuttua tuli aika paljon. Seuraavan viikon lopulla kävin kuitenkin jo kaupungilla kaverin kanssa ja jaksoin hyvin, vaikka illemmalla niskaa vähän vihloikin. Puolentoista viikon kuluttua leikkauksesta kävin terveysasemalla poistattamassa hakaset kaulalta, ja siitä viikon päästä kävin poistattamassa tikit ja hakaset päästä. Haavat olivat parantuneet hyvin, joskin päänahan haava parani huomattavasti hitaammin ja siinä on edelleen hieman rupea. Tukka on kuluneen kuukauden aikana kasvanut huimaan 1,5 senttimetrin mittaan ja painunut länään sivuilta ja takaa. Nukkuminen on mukavampaa, kun tyyny ei enää hankaa vastakarvaan!

Pari viikkoa leikkauksen jälkeen kävin jälleen korvalääkärin vastaanotolla, jossa sain kuulla, ettei muissa kaulaltani poistetuissa imusolmukkeissa ollut melanoomaa kuin siinä yhdessä jättikokoon turvonneessa. Poistetun mötikän koko oli ollut 7x4cm. Päänahasta poistettu melanoomapatti oli muistaakseni 12mm paksuinen, eli melanoomatermein ihan hullun kokoinen jötikkä. Sivusuuntaisesti melanooma ei kuitenkaan ollut levinnyt kovin kauas, joten se saatiin poistettua puhtain reunoin.

Vastaanoton jälkeen kävin jälleen kääntymässä tuumorikokouksessa, jossa kuulin suppeasti tulevista hoidoista. Koska kaulalta poistettu kasvain oli niinkin suuri, saisin poistokohtaan sädehoitoa, ja sen jälkeen mahdollisesti vielä lääkehoitoa. Olin lukenut, että erinäisten lääkkeiden teho melanoomaan on vähän niin ja näin, joten kysyin oliko lääkehoito todella tarpeellista. Vastauksena oli, että molemmat hoidot ovat tarpeellisia varotoimenpiteitä juuri tuon kasvaimen koon takia.

Viime torstaina sitten kävin sädehoidon suunnittelussa. Ensimmäisenä tapasin lääkärin, joka kertoi sädehoidosta, sivuvaikutuksista, siitä miten se toteutettaisiin, sekä vastaili kysymyksiini. Hoitokohtaani osuva sädehoito saattaa väsymyksen lisäksi aiheuttaa ruokatorven ärtymistä, närästystä ja nielemiskipuja, joten sain jo valmiiksi reseptit oireita helpottaville lääkkeille. Sivuoireiden lisäksi kysyin miten sädehoito vaikuttaisi kilpirauhaseen, joka oli aivan hoidettavan alueen vierellä. Ilmeisestikin kilpirauhasen sädehoidonpuoleisella puoliskolla saattaisi tapahtua muutoksia, mutta että kilpirauhasarvojani seurattaisiin kyllä. Lääkärin tapaamisen jälkeen kävin hoitajalla, joka antoi esitteitä sädehoidosta sekä ohjeita suun- ja ihonhoitoon.

Päivän viimeinen pysäkki oli TT-kuvaus, jossa samalla tehtiin maski sädehoitoa varten. Makoilin TT-laitteen laverilla, ja kasvoilleni laskettiin lämpimässä vedessä uitettu, joustavaksi muovautunut muoviverkko, jota paineltiin kasvojani ja hartioitani vasten. Vähitellen viiletessään verkko jähmettyi muodostaen muotin ja liimaten minut aloilleni. Paikallaan olemista ei helpottanut yhtään se, että maskia sovittelevat naiset rupattelivat hassuja keskenään, enkä voinut olla naureskelematta välillä. Ehkä siitä johtuikin se, että juuri ennen TT-kuvauksen alkamista, yksi hoitajista huomasi maskin olevan aivan liian löysä alareunastaan.

Toinen maski onnistui paremmin, ja konekin saatiin käynnistettyä. Makoilin kaikessa rauhassa donitsin sisällä, kun varjoainetta alettiin laittaa. Jokin värisi kyynärtaipeessani ja sitten terävän räpsähdyksen saattelemana kylmää nestettä roiskui pitkin käsivarttani. Kun selvisi, että olin yhä ehjä kaikkine suonineni, hoitaja muisti laittaneensa letkut kiinni huomattuaan ensimmäisen maskin väljyyden. Toisella yrittämällä letkut olivatkin sitten olleet kiinni ja levinneet siihen, kun varjoainetta yritettiin pistää. No ei siinä mitään, uudet letkut ja aineet kiinni, ja takaisin koneeseen. Kolmannella yrittämällä kuvaaminenkin sitten sujui. Täytyy vaan sanoa, että onneksi mulla ei ole mitään sairaala/pistämis/laite/ahtaanpaikankammoa lainkaan, joten kaikki sujui ilman paniikkia, joskin vähän naureskellen.

Kuvauksen päätyttyä sain rintalastani alareunan kohdalle mustan tatuointipisteen, jonka avulla minut asetellaan sädehoidossa oikeaan linjaan hoitoa varten. Ennen lähtöä minusta otettiin vielä valokuva sekä molempien etusormien sormenjäljet. Kysyin vitsaillen, että pitääkö minun sitten antaa sormenjälkeni joka kerta, kun tulen sädehoitoon, ja vastaus oli yllättäen että juuri niin, jotta varmasti hoidettaisiin oikeaa henkilöä.

Tulen saamaan sädehoitoa jokaisena arkipäivänä, pyhät poislukien, yhteensä 30 kertaa. Hoidot alkavat marraskuun lopussa ja kestävät siis tammikuulle asti. Mahdollisista lääkehoidoista puhutaan sitten vasta sädetyksen päätyttyä. Alustavan silmäilyn perusteella sain kuulla, että suurin osa hoitoajoistani sijoittuu iltapäivään ja iltaan, koska asun lyhyen bussimatkan päässä sairaalasta, eikä kulkemisien kanssa ole siten ongelmia. Itse saan hoitoaikalapun käteen vasta ensimmäisellä hoitokerralla, jota odotan ihan mielenkiinnolla, vaikka osaan arvata että kiinnostus vaihtuu nopeasti kyllästymiseen ja sitten ärtymiseen. Ainoa mikä tällä hetkellä harmittaa on se, etten tule olemaan ihan parhaimmillani joulun ja uudenvuoden aikoihin, jolloin varsinkin jälkimmäisenä on tapana ollut kokoontua kavereiden kanssa juhlimaan. Toivotaan, että seuraava vuodenvaihde sujuukin sitten taas paremmissa merkeissä :)