Pattipää

Näin se alkoi. Päänahassani oli ollut suurehko, peukalonpään kokoinen paukama jo lähemmäs 20 vuotta. Se oli kasvanut hitaasti noiden vuosien aikana, täysin huomaamattomasti, oirehtimatta juuri mitenkään. Patti oli tasaisen pyöreä, kalpea, arpimainen ja tunnoton. Tukkaa kasvoi vain sen juurella. Kävin kerran näyttämässä sitä pikkuisen kotikyläni terveyskeskuslääkärille, joka sanoi kyseessä olevan tavallinen arpipatti, jonka voisi hyvinkin leikata pois vaikka siltä seisomalta. Äitini, joka sattui olemaan mukana, sanoi ei. Hän ei luottanut lääkäriin, sanoi että tällä oli mainetta turhankin innokkaana leikkelijänä. Olin nuori enkä ajatellut, ettei silmämääräinen diagnoosi ehkä ole kaikkein pitävin, varsinkaan ihotauteihin perehtymättömän yleislääkärin suusta. Kyllä lääkäri on lääkäri, ja lääkäri tietää, ajattelin, ja luotin hänen sanaansa siitä, että patti on harmiton. Ja ehkä se olikin - aluksi.

Muutama vuosi sitten istuessani yliopistossa luennolla hieroin niskaani, kun sormeni osuivat soliskuopassa olevaan kyhmyyn. Tunnustelin sitä nousevan paniikin vallassa. Se oli muutaman sentin mittainen, huomattavan kokoinen siis, mutta ei näkynyt päällepäin ja tuntui sormissakin vain kunnolla muljutellessa. Jätin seuraavan luennon väliin ja soitin äidilleni asiasta. Suvussa on syöpää, joten halusin ottaa asian puheeksi heti, jotta se ei jäisi kaivelemaan. Seuraavana päivänä menin YTHS:lle ja pyysin päästä lääkärille. Pääsin sairaanhoitajalle, joka tunnusteli kaulaani ja sanoi, ettei se varmaankaan ollut mitään vakavaa. Varmuuden vuoksi hän lähetti minut verikokeisiin, joiden tulokset eivät näyttäneet mitään erikoista. Hoitaja sanoi kyseessä todennäköisesti olevan lihaskyhmyn, mutta kehotti kuitenkin näyttämään lääkärille, jos patissa tapahtuisi muutoksia.

Pikakelauksena muutama vuosi eteenpäin, viime kesään, jolloin huomasin patin suurentuneen. En ajatellut siitä juuri mitään. Olin edellisen vuoden aikana laihtunut huomattavasti ja ajattelin vanhan patin vain tuntuvan nyt paremmin, kun ylimääräistä kerrosta oli lähtenyt päältä. Parin kuukauden päästä vanhempani huomauttivat patin näkyvän selvästi ja patistelivat menemään lääkäriin. Heti seuraavana arkiaamuna menin terveyskeskukseen, en enää YTHS:lle. Pääsin sairaanhoitajalle, joka sanoi ettei kyseessä ehkä ollut mitään vakavaa, mutta hän vaikutti huolestuneelta ja järjesti lääkäriajan samalle päivälle. Lääkäri tunnusteli imusolmukkeitani vaikuttaen niin ikään huolestuneelta. Hän soitti sairaalaan ja pyysi kiireistä aikaa keuhkokuvaan ja kaulan ultraääneen. Tapauksen kiireellisyyttä painotettiin moneen otteeseen, mikä ihmetytti minua. Ainoa vaivanihan oli vain iso patti soliskuopassa. Muuten olin täysin terve ja olin ollutkin jo vuosikausia. Edes kausiflunssat eivät iskeneet minuun pahemmin kuin nuhan muodossa. Päänahan pattia en maininnut. En katsonut sitä tarpeelliseksi, koska se oli ollut minulla niin kauan, eikä se ollut oirehtinut koskaan, paitsi kerran aiemmin samana kesänä, valumalla tipan verta. Ajattelin sen ärtyneen juuressa kasvaneiden hiusten takia.

Pääsin kokeisiin heti seuraavana aamuna. Kävin röntgenissä ja heti perään kaulan ultraäänessä. Kaulaa kuvattiin pitkän aikaa sekä patin päältä että muilta imusolmukealueilta, ja oudon kauan myös etupuolelta. Kävi ilmi että ultrassa näkyi pieni kyhmy myös kilpirauhasessa. Ultra ei antanut vastausta siihen, mitä kumpikaan patti todella oli, joten molemmista otettiin ohutneulanäytteet. Radiologi sanoi ohimennen ottavansa näytteen isosta patista erittäin varovasti, koska siinä oli paljon verisuonia.

Lääkärini soitti myöhemmin näytteiden tuloksista. Kilpirauhasen kyhmy oli osoittautunut hyvänlaatuiseksi, mutta soliskuopan patista oli löytynyt luomisoluja. Hän kysyi oliko minulla kehossani luomia, jotka vaikuttivat epänormaaleilta tai olivat muuttuneet lähiaikoina. Sanoin, että minulla oli kyllä paljon luomia, mutta ne vaikuttivat omasta mielestäni kaikki normaaleilta, eivätkä olleet oirehtineet mitenkään. Varmuuden vuoksi hän kutsui minut tarkastukseen samana päivänä. Kaikki luomet näyttivät hyvältä, mutta silloin muistin myös mainita patin päänahassani. Hän katsoi sitä pikaisesti ja sanoi, ettei se kyllä luomelta näyttänyt, mutta laittoi siitä kuitenkin merkinnän lähetepapereihin. Jahkattuaan hetken kenelle ohjata minut, hän lähetti minut kaupungin yliopistolliseen sairaalaan korvalääkärille.

Korvalääkäri kysyi, mitä olin kuullut ohutneulanäytteiden tuloksista, ja kun kerroin isommasta patista löytyneen jotakin luomisoluihin viittaavaa, hän sanoi: "Sinulle on taidettu puhua hieman ympäripyöreästi, että melanoomaahan tässä epäillään". Niin, tietenkin, olin osannut arvailla sitä jo itsekin. Kerroin lääkärille sekä kaulani että päänahkani patista. Hän tarkasti molemmat sekä vielä imusolmukkeet ja ylävartaloni luomet. Lopuksi hän otti koepalan päänahan patista.

Samaisen viikon aikana kävin uudelleen keuhkokuvassa unohdettuani mainita, että sellainen oli jo otettu aiemmin toisessa sairaalassa. Kävin myös suun alueen röntgenissä, ja hieman näiden jälkeen magneettikuvassa. Seuraavana maanantaina palasin korvalääkärin vastaanotolle. Päänahan patin koepalan tulokset olivat tulleet takaisin melanoomana, mikä tarkoitti sitä, että kaulani patti oli varmasti samasta melanoomasta lähtöisin. Olin hämilläni. Päänahan pattihan oli ollut minulla vuosikymmeniä. Kysyin oliko se sitten aina ollut melanoomaa, johon lääkäri vastasi ei. Olin niin hämilläni, että unohdin kysyä mitä se sitten alunperin oli ollut. Eikä sillä niin väliäkään. Asiat olivat nyt mitä olivat. Lääkärin tapaamisen jälkeen pääsin tuumorimeetingiin istumaan tuoliin useiden lääkärien ja hoitajien eteen. Kokous kesti vain lyhyen aikaa. Yksimielinen päätös oli, että sekä päänahkani että kaulani leikattaisiin mahdollisimman pian.