Leikkaus

Tuumorikokouksen jälkeisellä viikolla kävin TT-kuvauksissa, jonka jälkeen jäin odottelemaan leikkauspäivää. Seuraavan viikon tiistaina, päivää ennen leikkausta, kirjauduin sairaalaan ja jäin odottamaan seuraavaa aamua. En ollut ollut leikkauksessa koskaan aiemmin, mutta en juuri osannut pelätäkään. Olen miettinyt tässä syksyn aikana olenko jotenkin vajaa tai tyhmänrohkea, kun en ole missään vaiheessa todella pelännyt tätä tautia tai mitään siihen liittyvää. Olen tietenkin jännittänyt testituloksia ja jännitin ennen leikkaustakin, mutta loppujen lopuksi tuntemukseni ovat olleet melko viileitä. Elämä jatkuu sen verran kuin jatkuu, ja niin kauan kuin oloni pysyy hyvänä, en halua murehtia.

Leikkauksen aattona huoneessani vieraili lääkäreitä. Korvalääkärini kertoi, ettei TT-kuvauksessa ollut löytynyt etäpesäkkeitä, mikä oli loistava uutinen. Imusolmukkeisiin levinnyt melanooma on erittäin vaarallinen, mutta pitemmälle ehtinyt on useimmiten parantumaton. Päänahkaani leikkaava plastiikkakirurgi ei ehtinyt paikalle, mutta oli lähettänyt kollegansa, joka kertoi lyhyesti toimenpiteestä. Hiukseni jouduttaisiin todennäköisesti ajelemaan kokonaan pois, ja koska patin ympäriltä pitäisi poistaa ihoa suurelta varoalueelta, olisi mahdollista että saisin pääni sivuun ihosiirteen. Lopuksi hän halusi ottaa valokuvan pääni patista ja pyysi lupaa näyttää sitä luennoilla, sillä patti oli melanoomaksi epätyypillinen. Jo aiemmassa tuumorikokouksessa toinen plastiikkakirurgi oli valokuvannut pattia samasta syystä. Tunsin itseni julkkikseksi.

Leikkauspäivän aamuna leikkaava plastiikkakirurgi kerkesi vielä käynnille haluten hänkin valokuvan ihmeellisestä pääpatistani, jota olin itse jo ehtinyt katsellut kyllästymiseen asti. Odotin lamauttavaa jännitystä leikkauksen lähestyessä, mutta sitä ei kuulunut vielä leikkauspaitaa pukiessanikaan. Hoitaja kysyi haluanko ja tarvitsenko rauhoittavaa, mutta kieltäydyin. Sain kävellä nukutettavaksi omin jaloin ja kättelin muutamaa paikalle saapunutta opiskelijaa, jotka pyysivät lupaa jäädä seuraamaan nukutusta. Oli kumman rauhoittavaa makoilla siinä ihmislauman keskellä, kun päälle vedettiin lämpimiä peittoja ja vieressä nukuttaja kertoi mitä teki. Joku harjoitteli kanyylin laittoa vasempaan kämmenselkääni muiden opastuksella, ja käskin heidän sitten pitää sitä tarkasti silmällä, jotta se pysyisi kunnolla suonessa. Yksi opiskelijoista, vanhempi nainen, oli kauhean tutun näköinen, mutta vaikka olen miten yrittänyt muistella, en vieläkään tiedä mistä tunnen hänet. Nukutuslääkäri kertoi milloin aineet lähtivät valumaan. Päästä huippasi. "Tämä on nyt se kohta, jolloin jotkut haluavat alkaa laskea". Nukahdin.

Heräämössä tokkuraisena. Lääkärit kävivät katsomassa. Kaulaani operoinut sanoi, että imusolmukkeita oli poistettu keuhkoa hipoillen, ja jos tulisi hengenahdistusta, minun pitäisi kertoa siitä heti. Hoitaja sanoi hieman myöhemmin, että näkeväthän he varuilta happisaturaation. Olin kai niin pihalla, etten ehkä olisi osannut sanoa vaikka olisin jotain tuntenutkin. Torkahtelin pätkittäin. Lääkärit puhuivat hoitajille sänkyni päädyssä, mutta vastailin aivan kuin he olisivat puhuneet minulle. Kun kukaan ei kuunnellut, sanoin tomerasti että "jumalauta!".

Nukuin. Heräsin yksin, kamalasti täristen ja sanoin hoitajalle palelevani. Hän kysyi paleleeko minua vai tärisyttääkö vain, koska jälkimmäiseen voi antaa lääkettä. Kysyin mikä ero niillä on. Sain peiton ja lääkettäkin kai. Tärinä loppui, tuli kuuma. Peittoa siirrettiin. Nukuin. Heräsin. Kuvotti hirveästi, sanoin hoitajalle pahasta olosta ja sain kaarimaljan viereeni. Tärisin siinä selälläni ja nieleskelin pahaa oloa. Koko pääni ja kaulan oikea puoli oli paketissa, enkä olisi pystynyt kääntymään vaikka olisin tahtonutkin. Hoitaja antoi lääkettä, ja sanoi että jos paha olo ei lakkaa, pitää kääntää kylkiasentoon. Oloni parani nopeasti. Torkuin ja heräsin yksinäni. Missään ei näkynyt ketään, tunsin oloni hylätyksi ja itku tuli itsekseen. Hetken torkkujen jälkeen hoitaja oli vierelläni pyyhkimässä poskiani.

Viivyin heräämössä neljä, viisi tuntia. Hoitajat kävivät vähän väliä katsomassa ja kertomassa kuulumisia, sillä vanhempani soittelivat koko ajan huolissaan. Olivat suunnitelleet tulevansa käymään sinä iltana, mutta leikkaus oli venynyt ja viivyin niin kauan heräämössä, ettei siinä ollut enää mitään mieltä. Isältä tsemppiä ja terveisiä. Nuori hoitajatyttö hääräsi vierelläni, ja sanoi sitten toiselle hoitajalle etäämpänä pistäneensä vahingossa itseään. Hän palasi luokseni ja kysyi oliko minulla mitään tauteja. Sanoin ettei ole. Hän halusi ottaa verikokeen varmuuden vuoksi, ja sanoin että ota pois.

Torkuin ja heräilin. Vasemmassa ranteessani oli valtimossa kiinni laite, joka tuntui imaisevan veret kädestäni aina säännöllisin väliajoin. Joka kerta minua varoitettiin siitä, "kohta taas otetaan verta". Outoa tuntemusta seurasi lämpöä ja pistelyä, kun veri kohahti takaisin sormiin, erityisesti peukaloon. Lopulta myöhään illalla, yhdentoista maissa, olin valmis kärrättäväksi takaisin osastolle. Olin väsynyt, mutta järjissäni. Valtimossani ollut mittari poistettiin ja sain sen tilalle painesiteen. Hoitaja riisui ylimääräiset letkut ja lopulta kärräsi minut pimeitä käytäviä pitkin osastolle. En päässyt takaisin aiempaan yhden hengen huoneeseeni, koska käytävän vessat eivät remontin takia toimineet, ja huoneessani oleva vessa oli sen yön ajan ainoana käytössä. Pääsin neljän hengen huoneeseen, jossa oli lisäkseni yksi potilas, aivan toisessa päässä, oven vieressä. Hän katsoi Big Brotheria, mutta onneksi ohjelma loppui pian ja televisio sammui. Nukuin.

Aamuyöllä heräsin päänahan poltteluun ja pissahätään. Hälytin hoitajan luokseni ja mainitsin kummastakin. Hän toi särkylääkettä ja kysyi haluaisinko yrittää alusastialle. Kysyin oliko vaihtoehtoja, ja hän sanoi että ei taida olla. En saisi lähteä kävelylle ennen kuin olisin yrittänyt syömistä ja nousemista ja seisomista siinä järjestyksessä. Alusastia saapui paikalle. Likistelin aikani, mutta ujo pissa ei suostunut tulemaan. Pinnistelin naama punaisena ties miten kauan. Hoitaja palasi ja antoi vielä lisäaikaa. Pinnistelin niin, että tikit natisivat ja onnistuin likistämään astiaan pikkutilkan, joka helpottikin juuri riittävästi. Loppuyön nukuin hyvin.

Aamulla vieressäni ollut ikkuna avattiin tuuletusta varten. Pääsin istumaan. Hoitaja tuli availemaan pääni kääreitä, ja leikkauksen suorittaneet lääkärit saapuivat samalla paikalle pällistelemään. Pääni tuntui märältä, kylmän veden kastelemalta. Lääkäreiden mielestä haava näytti oikein hyvältä. Kaulaani leikannut kokeili oikean käteni voimia, koska leikkauksen aikana kaulan hermoja ja lihaksia oli ollut tarpeen liikutella hieman, joskaan mitään ei ollut katkottu eikä poistettu. Todettuaan vointini hyväksi, he lähtivät, ja pääsin kokeilemaan aamiaista. Söin varovasti, mutta pahaa oloa ei tullut. Pikkuhiljaa sain enimmän osan aamiaista syötyä, ja sen jälkeen kokeilin seisomista hetki kerrallaan. Pienestä huimauksesta huolimatta sekin sujui hyvin. Kävellä töpöttelin muutamia askeleita sen verran mitä tippaletkuiltani pääsin. Voin mainiosti, vaikka leikkaus oli kestänyt kahdeksan tuntia ja olin viihtynyt heräämössäkin neljä, suurimman osan ajasta vailla mitään tolkkua.

Hoitaja pesi päänahkani ja hetken tuuletuksen jälkeen laittoi vielä laput haavan päälle. Sain verkkohatun, joka auttoi pitämään laput paikoillaan. Pääsin muuttamaan takaisin aiempaan yhden hengen huoneeseeni, jossa uskaltauduin peilailemaan hieman. Pääni haavaa en vielä nähnyt, mutta totesin, etten näyttänyt yhtään hullummalta kaljuna. Kaulani oikealta puolelta oli poistettu kaikki imusolmukkeet, ja hakasilla suljettu haava kulki korvan takaa aina solisluun sisempään kärkeen asti. Olin odottanut rosoista, punaista ja turvonnutta haavaa, mutta se oli vain hakasten sulkema tumma viiva kaulallani. Soliskuopan kohdalla ihon alle sukelsi dreenin kumiletku, joka imi kasvaimen jättämästä ontelosta nesteitä. Dreenin takia jouduin olemaan sairaalassa vielä neljä päivää leikkauksen jälkeen, kunnes nestettä ei enää tullut mainittavammin. Aika kului lukiessa, torkkuessa ja vierailevia vanhempia ja ystäviä viihdyttäessä. Koska voin muuten hyvin, ehdin tylsistyä sairaalarutiineihin, ja kotiin pääseminen tuntui hyvältä.

Leikkauksen saldo: Kalju pää. Patin poisto turvarajoilla pään oikealta puolelta, suljettu isolla kielekkeellä. Kielekkeen takia leikkaushaava kulki oikean puolen päältä, etupuolen kautta vasemmalle ja korvan taakse. Kaulan oikealta puolelta kaikkien imusolmukkeiden poisto. Haava korvan taustalta aina solisluun sisempään kärkeen asti. Kipulääkkeinä Burana 600mg ja Para- Tabs 1g tarpeen mukaan, joita söin kotona viikon verran.