PET-CT

Kävin PET-kuvassa, ja tylsäähän se oli enimmäkseen. Ensin pääsin makoilemaan puoleksi tunniksi hiljentymishuoneeseen. Olinkin aina ihmetellyt ohikulkiessani, että mikä ihmeen hiljentymishuone, mutta siellä oli vain neljä punkkaa ja melko hiljaista. Makoilun välissä laitettiin kanyyli ja tiputeltiin hetki keittosuolaa, ja vähän ajan päästä joku kävi ruiskuttamassa kanyyliin kuvauksessa käytettävää radioaktiivista glukoosia. Ideana oli että glukoosi päätyisi sokeria käyttäviin kudoksiin, eli muun muassa syöpäkasvaimiin jos sellaisia on, ja siksi ei makoillessa saanut liikkua, jotta se ei päätyisi lihaksiin. Näin sen ainakin käsitin.

Ruiskuttelun jälkeen piti makoilla vielä noin 45 minuuttia. Oikeasti en tiedä ajoista mitään, koska missään ei ollut kelloa. Huoneessa oli hiljaista, mutta en onnistunut nukkumaan, vaikka väsytti hurjasti. Aina välillä ovi kävi ja joku tuli rapistelemaan, enkä osaa mitenkään rentoutua vieraiden äänien keskellä. Siellä oli myös aika kylmä. Olisi pitänyt kietoutua kunnolla peittoon ennen kuin aloiteltiin, mutta siinä vaiheessa oli vielä ihan hyvä olla, joten en tullut ajatelleeksi. Makoilun päätteeksi otettiin kanyyli irti ja pääsin varsinaiseen kuvaukseen. Ensin kuvattiin noin 20 minuuttia ja sitten käännyin toisin päin ja kuvattiin 15 minuuttia. Siinäkin piti pysyä ihan paikoillaan, mutta kuvauksessa sain päälleni lämpimän peiton, joten oli vähän parempi olla.

Ei mitenkään ihmeellinen keikka loppujen lopuksi. Kokonaisuudessaan sairaalassa vierähti nelisen tuntia, jos lasketaan odottelu ennen kuin pääsin lepäämään. Enimmäkseen tuijottelin kattoa ja mietin kaikkia herkkuja, mitä söisin kunhan pääsisin kotiin. Olin syönyt viimeksi joskus edellisenä iltana ja nälkä ehti tulla ja mennä muutamaan kertaan päivän aikana. Kahvi maistui kyllä erityisen hyvälle, kun pääsin vihdoin pois.

Mulla on ensi maanantaiksi lääkärin soittoaika, joten siinä ehkä kuulee jotakin näistä kuvista. Ensi viikon torstaina on sitten se uusi keuhkonäyte, mitä en odota yhtään.