Tapahtumaköyhää

Kävin lääkärin puheilla, mutta mitään ihmeempiä ei tänään opittu. Ilmeisesti keuhkonäyte oli ollut liian pieni tutkittavaksi, joten siitä ei voinut sanoa mitään. Uusi näyte otetaan joskus marraskuun puolella. Joskus samoihin aikoihin PET-kuvaukseen, jossa tutkitaan miten aktiivisia keuhkonodulit ovat. Aiempien CT-kuvien vertailussa ne eivät kuitenkaan näyttäneet muuttuneen millään tavalla. Muuten puhuttiin melko lailla samoja juttuja kuin viimeksikin siitä, että todennäköisesti kyseessä on levinnyt syöpä, mutta on pieni mahdollisuus ettei olekaan, sekä mahdollisista hoidoista ja sen sellaisesta.

Olin kyllä hullun stressaantunut eilen siitä, mitä tässä nyt saisi kuulla. Nyt olen melko pettynyt siihen, ettei mitään uutta opittu. Taas pitää odotella pitkän aikaa ennen kuin mitään tapahtuu ja vielä kauemmin, ennen kuin mitään tuloksia saa kuulla. Jos saa. En osaa mitenkään olla ja elää normaalisti, kun odotan jotakin. Tuntuu että olen taas jämähtänyt johonkin omituiseen välitilaan, jossa en ole oikeastaan terve, mutta en sairaskaan. En pysty yhtään arvaamaan millaisessa tilanteessa olen vaikkapa ensi joulun aikaan. Onko kaikki okei vai saanko lääkkeitä ja voin huonosti. Niin paljon en onneksi stressaa, että murehtisin marraskuuta jo nyt. Jännittäminen alkaa vasta sitten kun ollaan lähempänä ajankohtaa. En saanut mitään päivämääriä vielä.

Vähän jännittää tuo uusi keuhkonäytteen otto, nyt kun tiedän miten ikävältä se voi tuntua. Lääkäri kuitenkin sanoi ihan sivumennen, että mulla oli pienesti ilmarintaa siinä. Siksi kai se hengittäminen sattui niin törkeästi jälkeenpäin. Ilmarintaa ei kai kuitenkaan pitäisi tulla, jos kaikki menee ihan nappiin, joten seuraavalla kerralla saattaa onnistua paremmin. Taidan kyllä pyytää jotain rauhoittavaa ihan senkin takia, etten olisi niin kamalan kankeana koko toimenpiteen ajan.

Mutta näillä edetään marraskuuhun. Mitenkähän sitä NYT saisi ajan kulumaan :) No, yritän ainakin olla taas kauheasti vatvomatta kaikkia mahdollisuuksia.