Monday, January 27, 2014

Talvikuulumisia

Hei taas! Olen kuin olenkin yhä elossa, ja vointikin on oikein hyvä. En ole päivitellyt nyt pitkään aikaan, kun oikeastaan ei ole tapahtunut mitään päivittämisen arvoista. Viimeksi kertoilin hieman käsivaivoistani, jotka reumalääkäri sitten totesi nivelreumaksi. Sain siihen lääkkeet, joiden kanssa on ollut hieman veivaamista, mutta ei oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Vieläkään käsi ei ole ihan entisellään, mutta ehkäpä tässä ollaan menossa jo oikeaan suuntaan.

Viime kuukaudet vierähtivät gradua puurtaessa, ja viime viikolla putkahti maisterin todistus postiluukusta! Gradu oli hirveä urakka, mutta lähinnä ehkä sen takia, että tämä sairausepisodi keskeytti hyvän alun, minkä jälkeen oli todella vaikea päästä hommaan käsiksi. Sekin olisi auttanut, jos olisin keksinyt jonkin hieman kiinnostavamman aiheen gradulle, mutta valmistuihan se kuitenkin lopulta, kun oikein jaksoi vääntää. Nyt onkin sitten opiskelut ohi ja työnhaku aluillaan. Katsotaan mihin tästä vielä päädyn.

Syöpäilyn puolelta ei ole mitään uutisia. Olen käynyt seurannoissa pariin otteeseen syksyn aikana, mutta kuvauksissa ei ole havaittu mitään erikoista. Henkisestikin alkaa jo tuntua siltä, että syöpä on menneen talven lumia, enkä ole viime aikoina kauheasti ajatellut koko asiaa. Sen johdosta olenkin päättänyt nyt laittaa blogille virallisesti pisteen! Sovitaan, että olen elossa ja terve niin kauan kuin blogi pysyy hiljaisena, ja toivotaan tietenkin että se pysyy :) Tosin nyt alkoi tuntua, että saatan kirota itseni, koska seuraava seurantakäyntini on keskiviikkona. Sovitaan vaikka, että päivitän vielä pikaiset kuulumiset sitten keskiviikkona!

1 comment:

  1. Mahtavaa,että joskus asiat voi päättyä näin ihanasti!
    Toivon todella sulle kaikkea hyvää ja onnittelut myös gradun johdosta!

    ReplyDelete