Tuesday, January 22, 2013

Seurantaa ja käsivaivaa

Kävin eilen taas lääkärilläni kuulemassa viimeisten CT-kuvien ja ultraäänen tulokset. Missään ei näkynyt mitään mainittavan arvoista! Ilmeisesti nodulit keuhkoistakin ovat jo hävinneet. Kuka tietää, mitä ne nyt sitten olivat, mutta hyvä että lähtivät. Puhuin samalla myös käsivaivoistani. Perjantaina kuulin röntgenin tulokset, eikä kuvissa näkynyt mitään kulumia käsissä. YTHSn lääkäri ehdotti että puhuisin asiasta syöpälääkärilleni, koska hän epäili että kyseessä olisi ehkä jotain hoitoihini liittyvää.

Eilen sitten selitin lääkärille taas kaikki käsijutut alusta alkaen, ja hän oli sitä mieltä että kyseessä saattaisi olla jotakin käden hermoihin liittyvää. Että ehkä sädehoito tuonne kaulan / hartian alueelle oikealle puolelle olisi hieman vahingoittanut hermoja ja kipu johtuisi siitä. Tietysti, omasta mielestäni outoa, että mitään vaivoja tulisi näin pitkän ajan jälkeen, sädehoidostahan on jo kaksi vuotta, mutta mitäpä minä mistään tiedän. Lääkäri vasaroi käsiäni hieman ja sain taivutella sormiani, ja totesi, että refleksit ovat oikeassa kädessä ehkä hieman vasenta heikommat samoin kuin puristusvoima. Sain lähetteen hermoratatutkimukseen tai johonkin sellaiseen ja lisäksi B-vitamiinikuurin.

En tiedä vielä milloin tuo hermojuttu on tai mitä siinä oikeastaan tapahtuu, mutta hyvä että tätä nyt tutkitaan. Hieman tietenkin rassaa, että sattuu vaan, enkä tiedä mitä tälle kädelle tehdä, mutta ehkä tästä vielä saadaan jotain selvää.

Thursday, January 17, 2013

Kädetöntä menoa

Kävin viime perjantaina taas vatsan ultrassa ja keuhkojen CT-kuvassa. Kuulen niitä tuloksia maanantaina. Lisäksi syöpäilyyn mitenkään (toivottavasti) liittymättä kävin YTHSn lääkärillä oikean käteni takia. Kättä on särkenyt jo yli kaksi kuukautta, ja viimeisen kuukauden ajan sormet ovat myös olleet todella jäykät aamulla, vaikka vetristyvätkin nopeasti kun jaksan vähän venytellä. Enimmäkseen oireita on aamuisin, mutta vielä illallakin sattuu vähän, kun sormia taivuttelee. Lääkäri laittoi lähetteen käsien reumaröntgeniin, missä kävin maanantaina, ja niitä tuloksia kuulen sitten huomenna. Toivottavasti kuvissa näkyisi jotakin, ei mielellään reumaa, mutta jonkin selityksen tälle haluaisin. Oikeasti vielä kolme vuotta sitten olin käynyt viimeksi lääkärissä ehkä 12 vuotta sitten, enkä sairastellut edes flunssaa, ja nyt tuntuu, että koko ajan on jotain kolhuja. Mutta ei voi mitään. Muuten on sentään ollut ihan hyvä olo. Selvästi huomaa kyllä eron siihen, miltä tuntui interferonin aikaan, jaksan puuhastella ihan eri tavalla, eikä kaikki tunnu niin ylivoimaisen vaikealta.