Huhtikuun alussa oli sellainen parin viikon aika, jollin kävin ihan pohjilla. En jaksanut mitään, mikään ei huvittanut eikä kiinnostanut, kaikki tuntui mahdottoman valjulta ja turhalta. Masennus tuntuu siltä kuin mikään maailmassa ei tulisi enää koskaan olemaan hyvin. Kuin kaikki olisi ikuisesti harmaata ja yhdentekevää, eikä sille mahda mitään. Se on ehkä pahinta - se tunne, ettei mahda ololle mitään ja usko, ettei kukaan muukaan voi auttaa.
Olin jo päättänyt soittaa lääkärille ja lopettaa interferonin, kun oloni alkoi kohentua. En tiedä miten tai miksi, mutta pikkuhiljaa alkoi vain helpottaa. Päätin odottaa viikon ja katsoa miltä sitten tuntuu. Sen jälkeen päätin odottaa seuraavaan seurantakertaan asti. Keksin tekemistä, mistä jaksoin innostua, ja muutaman viimeisen viikon aikana olen jo tuntenut oloni todella hyväksi ja selkeäksi. Olen jaksanut tehdä asioita tavalliseen tapaan, sekä askareita että kivoja asioita, ja tunnen itseni jotakuinkin eläväksi ihmiseksi.
Pari viikkoa sitten kävin taas kaulan ultraäänessä, ja viime tiistaina kävin lääkärin vastaanotolla kuulemassa tuloksia. Kuvauksissa ei näkynyt mitään mainittavan arvoista, ja verikokeen tulokset olivat myös hyvät (TSH 0,06 ja T4v 20). Kerroin lääkärille oloistani, ja hän sanoi sen varmaankin johtuneen interferonista. Koska oloni on kuitenkin tällä hetkellä taas ihan hyvä, päätin jatkaa interferonia vielä toistaiseksi. Alun perinhän minulle sanottiin, että käyttäisin sitä 1-2 vuotta, ja nyt olen käyttänyt sitä vuoden, mikä lääkärin mielestä on ihan hyvä aika. Monet saavat kuulemma mahdottomia oireita ja jättävät hoidon kesken jo muutaman kuukauden jälkeen, eivätkä useimmat jaksa kahta vuotta. Tämä on siis jo hyvä saavutus.
Koska muuta raportoitavaa ei juurikaan ollut, ja oloni on tällä hetkellä hyvä, päätimme että seuraava seurantakäynti on syyskuussa. Jos oloissa tapahtuu jotakin muutosta kesän aikana, soittelen sitten osastolle. Aiemmasta oppineena yritän muistaa tehdä juuri niin. Viimeksi kesti melko kauan ennen kuin tajusin itse, miten ankea olo minulla todella oli. Olin jo ehtinyt unohtaa, miltä normaali tuntuu. Sen unohtaa yllättävän nopeasti.
Joka tapauksessa, tällä hetkellä olen ihan tyytyväinen. Muutaman viimeisen päivän täällä on satanut enemmän ja vähemmän kovaa, kuuroittain, ja ilma on ollut trooppisen kosteaa. Puut ja pensaat ovat puhjenneet silmuille yhtäkkiä ja kaikki näyttää vihertyvän silmissä. Odotan innolla kesää, helteitä ja ukonilmoja, ja toivon että vointi jatkuu hyvänä :)
