Friday, February 25, 2011

Väsynyt välipäivitys

Väsymyksen määrä on käsittämätön. Toisen sytoviikon viimeistä päivää viedään. Tippapussissa on vielä myrkkyjä jäljellä 20 minuutin edestä, sitten huuhdellaan ja kotiin pääsen taas kivasti ennen puolta päivää.

Olen ollut tämän viikon päiväosastolla. Hoitaja löysi ensimmäisenä päivänä kädestäni erityisen hyvän suonen, joka on jaksanut toimia kunnolla ja kipuilematta koko viikon. Tiputukset sujuivatkin tällä kertaa nopeammin kuin viimeksi, ja keskimäärin olen viettänyt täällä sellaiset kolme tuntia päivässä. Raskainta on ollut herätä hyvien yönunienkin jälkeen aikaisin aamulla ja hypätä ulos pakkaseen. Aamulla on vaikea innostua mistään ruoastakaan, joten olen kärvistellyt kotiinpääsyyn asti banaanin voimilla. Maha kurnii taas hulluna enkä jaksa kahta minuuttia haukottelematta.

Tämän viikon sytojen vaikutus tuntuu tällä hetkellä kolotuksena takahampaissa, samanlaisena kuin viime kerrallakin. Luulin, että hampaani hajoavat, ja heräilin tunteeseen jatkuvasti joka yö. Tunne meni kuitenkin vajaassa viikossa ohi, eikä hampaissa ei ollut mitään vikaa. Loppua kohti alkoi tuntua että särky taisi sittenkin olla leukanivelissä, josta se säteili hampaisiin. Inhottava tunne kuitenkin. Sen lisäksi maha on ollut taas jumissa tämän viikon, mutta ei siitä enempää. Sanotaan vain että eilisen episodin jälkeen oli kankku hieman kipeä.

Pahoinvointia tai muuta inhottavampaa ei kuitenkaan ole ilmennyt, mutta ruoan suhteen kranttuilen vähän. Ajatuskin useimmista ruoista etoo. On nälkä, mutta aika harvoja ruokia tekee oikeasti mieli. Olenkin enimmäkseen syönyt banaania, kananmunajuttuja ja keittoja. Täällä sairaalassa istuessani keksin aina kaikkea mitä tekee mieli, mutta kynnyksenä on usein se, että hyviä mässyjä pitäisi lähteä hakemaan kaupasta. Bussin saapuessa pakkanen on kuitenkin jo alkanut ärsyttää siinä määrin, etten millään meinaa jaksaa kulkea kotiovea pitemmälle, ja syön mitä kaapista löytyy. Pitäisi varmaan kirjoittaa ensi kertaa varten mitä nyt on tehnyt mieli, ja ostaa etukäteen varalle. Jos vaikka tekisi niitä samoja mieli sitten.

Kaksi viimeistä viikkoa ennen tätä sytokuuria sujuivat ihan normaalielämän merkeissä. Kavereiden kanssa ulkona käydessä väsymys saattoi iskeä yllättäen, varsinkin jos ohjelmassa oli paljonkin kävelemistä, mutta kotona ollessa jaksoin puuhailla tavalliseen tapaan. Jos ensi viikko kuluu siis samaan tapaan kuin viimeksi, päivät kuluvat lepäillessä ja sekalaisia kipuiluita tarkkaillessa.

Interferoni on ollut tauolla nyt tämän viikon. Jatkan sen pistämistä sitten taas ensi viikolla. Ensimmäisen pistoksen jälkeen en saanut siitä muita oireita kuin kerran pienen kuumeen. Muita erikoisia oloja ei ilmennyt.

Vähän sekavaa kirjoittelua tältä erää, ehkä. En jaksa millään lukea läpi, hyvä kun silmät pysyvät auki. Sytopussi loppui juuri, eli kotiloma alkaa kohta. Jos vaikka sinne kauppaan jaksaisi.. zzz..

Tuesday, February 01, 2011

Interferonipiikki

Vähän jännitti se interferonin pistäminen. Moniannoskynään piti itse asentaa kertakäyttöneula ja valita oikea annostus. Kädet vipattivat koko ajan, ja neulan suojia poistaessani tuikkasin vahingossa etusormeeni. Pelkäsin rikkovani kynän nakkisormillani ja valitsevani väärän annoksen. Käytännössä koko homma oli kuitenkin helpompi hahmottaa kuin paperilta lukiessa. Jännitin kyllä neulan tuikkaamista polvet vetelinä, vaikka en tavallisesti pelkää neuloja enkä pistämistä. En kuitenkaan tuntenut pistoa lainkaan.

Valvoin vielä tunnin pistoksen jälkeen odotellen oloja, mutta ryömin lopulta sänkyyn kun mitään ei kuulunut. Uni tuli vähän vaikeasti, joko lääkkeen tai jännityksen takia, ja heräilin yön mittaan muutamia kertoja kuulostellen olojen puuttumista. Kolmen maissa aloin jo ajatella, ettei mitään tulisikaan, ja samalla aloin epäillä olinko edes valinnut annosta oikein ja olinko edes pistänyt itseeni mitään, kun missään ei tuntunut. No ei hätää, puoli viideltä heräsin viluun, joka nopeasti yltyi holtittomaksi vapinaksi. Ryömin sängystä käymään vessassa ja hakemaan keittiöstä vesikannun ja kuumemittarin. Tutisin ihan hulluna ja hampaat hakkasivat niin että leukaan sattui. Kasasin sänkyyn kaikki läheltä löytyvät peitot ja linnoittauduin niiden alle kuumemittari suussa. Tutinasta huolimatta siinä vaiheessa ei vielä ollut kuumetta.

Nukuin pätkittäin, hytisin ja pyörin sängyssä. Mittailin kuumetta puolen tunnin välein, ja vähitellen se nousi aina 38,8 asteeseen asti. Olon jatkuttua muutaman tunnin päätin, että jos kuume nousee 39 asteeseen, soitan sairaalaan ja kysyn mitä tehdä. Otin parasetamolia, join hulluna vettä, pyörin sängyssä, torkahtelin. Neljän tunnin pyörimisen ja kuumeilun jälkeen olo alkoi lopulta helpottua. Lämpö pysytteli 38 tienoilla pitkän aikaa, mutta tutina lakkasi ja olo selkeni huomattavasti.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisen pistoksen jälkeinen yö meni siis paljon paremmin kuin uskalsin odottaa. Pelkäsin olevani kuumeesta niin sekaisin etten tietäisi mitä tehdä, mutta mitään sekavuutta ei siihen kuitenkaan liittynyt. Nukuin kyllä viime yön todella huonosti, mutta siitäkin huolimatta olo oli kuumeen laskettua yllättävän pirteä. Pelkäsin myös olevani tolkuttoman tokkurainen tai muuten vain sairas koko tämän seuraavan päivän, mutta olo on ollut yllättävän normaali. Olen kuullut kaikilta tietäjiltä, että interferoniin tottuu muutamassa viikossa, ja viimeinen huonekaverini sairaalassa sanoi, ettei hän saanut kuumeoireita enää ensimmäisen pistoksen jälkeen. Vaikka viime yö ei ollutkaan yhtä paha kuin odotin, toivon tietysti, että omallakin kohdallani sivuoireet jäisivät tuohon :)